Tuonen korppi, Christian Rönnbacka

Tuonen_korppi

Kalkkilouhoksesta löytyy irtonainen käsivarsi, joten johtolangat ovat yhden käden sormista laskettavissa. Näistä lähtökohdista starttaa Rönnbackan uusin trilleri.
Rölli pistää Hautalehdolle ja hänen tiimilleen jälleen tiukkaa pähkinää purtavaksi. Rönnbacka on kiilannut Hautalehto-sarjallaan suoraan suomalaisen dekkarimaiseman etualalle ja meno jatkuu vahvana kirjasta toiseen. Mun suosikki.

”Hyvä työmies pärjää aina. Ja huono nainen. Mutta kaksinkertainen kirjanpito ja yksinkertainen kirjanpitäjä on kaikkein paras.”

Sivuja 248

Myrkky, Jari Aarnio, Vepe Hänninen

Myrkky

Tarinoilla on aina kaksi puolta. Tässä kirjassa tuodaan puolustuksen näkemyksiä esiin. Jos edes osa tämän kirjan väittämistä pitää paikkansa, niin ei ole kyllä suomalaisessa esitutkinnassa ja oikeuskäytännössä paljon hurraamista.

Luin aiemmin Keisari Aarnio -kirjan, joka oli asenteellinen teos Aarnion syyllisyyteen. Tämä tosin johtunee kirjoittajista – en kuitenkaan sitä silloin lukiessa tiennyt. Ihan pelkästään lukemisen kannalta Myrkky on paljon ”viihdyttävämpää” ajanvietettä.

Keisari Aarniossa Aarnio todettiin syylliseksi, kuten teki myös käräjäoikeus. Hovia istutaan kuitenkin vasta nyt. On huomioitava, että ns. ”savuavaa asetta” ei ole – ei sellaista, joka suoraan osoittaisi Aarnion syyllisyyden. On ”Saara”, jonka uskottavuus on kaikesta päätellen hyvin kyseenalainen. Sitten on paljon ”tolppatietoja”, joiden pohjalta voidaan kyllä päätellä erilaisia skenaarioita, mutta ei niistä voida aukottomasti todistaa mitään. Sekava tapaus. Tulipa hovista mitä tahansa, niin totuutta tästä asiasta tuskin koskaan saadaan tietää. Näinhän jo kävi Auerinkin tapauksessa.

”En olisi voinut koskaan uskoa, että asiat voivat mennä niin pitkälle ja pieleen, että tietolähteet paljastetaan valtamediassa ja lopulta käräjäoikeuden päätöksessä. Se on nyt totta ja tietolähdeverkosto Helsingissä on poispilattu ikiajoiksi ja aiheutettu korjaamatonta vahinkoa koko poliisin tiedustelutoiminnalle.” – Jari Aarnio

”Kun ylemmät tahot sekaantuvat esitutkintaan, valvova elementti ja kontrolli unohtuvat. Tullaan tilanteeseen, jossa tutkiva viranomainen valvoo itseään.”

Sivuja 341

Kannibaalien keittokirja, JP Koskinen

Kannibaalien_keittokirja

JP ”Iloinen veijari” Koskinen – tämä kirjallisuuden moniottelija ja renessanssimies on pistänyt keittäen melko maukkaan padan. En oikein tiennyt mitä odottaa. Alussa mixed feelings; tällaistako tää on koko kirja. Mutta ei – siitä kehkeytyi varsin murea trilleri kaikilla mausteilla. Liha on lihaa.

Sivuja 251

Pirunsaari, Tapani Bagge

Pirunsaari

Tapani Bagge – tämä kirjallisuuden Kari Peitsamo on pistänyt jälleen uuden ja tavoilleen uskollisesti erittäin hyvän kirjan ulos. Kari Peitsamon jokainen levy ei ehkä ole ollut timanttia, joten siinä mielessä vertaus Peitsamoon hiukan ontuu. Toisaalta Peitsamolla ei ole vielä lähellekään sataa pitkäsoittoa, kun taas Bagge menee jo toisella sadalla.
Pirunsaari on Elviira Noir -sarjan toinen osa. Ja kun Tapani Bagge kirjoittaa, kuten opettaa, voi vain sanoa lukevansa mielikseen.

Kirja etenee kahdessa eri tapauksessa: Elviiran kaupungissa ja Pirunsaaressa. Saaressa etenevä tapaus tuo mieleen tunnelmia Key Largo -elokuvasta ja Hercule Poirotista.
Erittäin ryhdikäs dekkari.
Elviira Noir -sarjaan tulee vielä ainakin yksi osa. Sitä odotellessa Bagge ehtii varmaan julkaisemaan jo muutaman muunkin kirjan ja ehkäpä vielä muuttaa mielensä ja kirjoittaa lisää jatkoa tällekin sarjalle.

Sivuja 277

Operaatio Kagaali, Ville Kaarnakari

Operaatio_Kagaali.jpg

Kagaali oli ensimmäisellä sortokaudella Suomessa syntynyt vastarintajärjestö, joka vastusti venäläistoimia. Kirjan tapahtumut sijoittuvat vuoteen 1918 ja punaisten hallitsemaan Helsinkiin. Kaarnakarin kirjoissa sekoittuu hienosti fakta ja fiktio; historiallisten tapahtumien keskelle on kirjoitettu jännitysromaani. Ehdottomasti Suomi 100 -teeman timanttisinta tavaraa. Lukiessa piti usein käydä netissä tutkimassa kirjassa esiin nousseita aiheita ja paikkoja. Tuli samalla palautettua tarkemmin mieleen Suomen itsenäisyyden ja sitä seuranneen politiikan suunnan kriittiset ajat.

Sivuja 442

Jano, Jo Nesbø

Jano

Tämä oli ensimmäinen Harry Hole -romaani, jonka luin. Itseasiassa ensimmäinen Nesbø, jonka olen lukenut. Näin ollen ei ollut mitään aiempaa vertailupohjaa.

Eikä se ihan yllätyksenä tullut, että tämähän oli vallan mainiota dekkarikamaa. Ehkä lopun mahtipointisuus oli vähän enemmän Hollywoodia kuin Osloa. Pieni cliffhangerikin sinne loppuun piti vielä jättää, ikään kuin en olisi jo muutenkin ollut vakuuttunut, että seuraava osa lähtee heti hankintaan, jos ja kun sellainen joskus tulee.

Sivuja 534