Ilmastopaniikki, Matti Virtanen

Vähän perspektiiviä ilmastokiihkoiluun. Koska ilmastoalarmismi on jo oma uskontonsa, niin tuskin ihmiset siinä lahkossa haluaa katsella asioita avarakatseisemmin, mutta suosittelisin tätä kirjaa kyllä kaikille.

Jos globaalit ilmastomallit eivät pysty toistamaan esimerkiksi keskiajan lämpökautta, niin miten mahtaa olla tulevaisuuden ennustamisen laita…

”politiikassa, uskonnossa, jopa taloudessa voidaan äänestää siitä mikä on totuus, mutta luonnontieteessä ratkaisee näyttö eli evidenssi, ei äänestystulos.”

”Ehdin jo odottaa, että ihmiset tulisivat tämän ilmastonmuutoksen kanssa järkiinsä, mutta kun sitten 2018 tuli yksi lämmin kesä, niin kaikki palasi ikään kuin alkuunsa. Ihmiset menettivät auringonpaisteessa järkensä.”

“”Hiroshiman ja Tshernobylin jälkeen tietoisuus lopun ajoista on uudessa, maallistuneessa muodossa tullut entistä hallitsevammaksi kulttuurissamme”, tutkijat kirjoittivat. (Saarinen & Uro 1988)
He tuskin saattoivat arvata, että ympäristömyrkkyjen, ydinpommien ja ydinvoimalaonnettomuuksien ohi nousee vielä kamalampi lopun ajan mörkö: hiilidioksidi.”

“Puhe pelkästä hiilidioksidista ratkaisevana ilmastopakotteena on minun mielestäni todella naivia. Se on niin yksinkertainen teoria, ettei pidä ihmetellä, että poliitikot ovat sen omaksuneet.”

“Ilmaston lämpenemisen ennusteet ovat peräisin kaikkein vaikeimmalta ja kehittymättömimmältä tieteen alalta – mutkikkaiden ilmiöiden mallintamisesta. En usko, että suurella yleisöllä on mitään käsitystä tähän yritykseen liittyvistä epävarmuuksista.”

Sivuja 410