Rahan ruhtinaat, Joris Luyendijk

Rahan_ruhtinaat

Antropologinen tutkimusmatka Lontoon finanssimaailman todellisuuteen.

Joris Luyendijk on hollantilainen toimittaja ja antropologi, joka lähti The Guardianin -lehden toimeksiannosta tutkimaan finanssimaailmaa sekä vuoden 2008 romahduksen syitä ja seurauksia.
Kirja koostuu Luyendijkin haastatteluista, joita hän kävi rahoitusalalla toimivien henkilöiden kanssa. Haastattelut on tehty nimettöminä, koska alalla vallitsee vaikenemisen laki.

Koska 2008 romahduksen jälkeen ei ole korjattu syitä (esim. käänteiset kannustimet) vaan oireita, niin seuraava romahdus on vain ajan kysymys.

“Kun pankit ovat listautuneet pörssiin ja niistä on tullut liian suuria kaatumaan, riskinottajat eivät enää ole riskin kantajia. Sen myötä risk & compliance -osaston rooli on muuttunut oleellisesti. Aiemmin se edusti osakkaita, joilla oli perusteltu syy pelätä katastrofaalisia tappioita. Siksi sillä oli valtaa. Nykyjärjestelmässä risk & compliance palvelee tyynnyttelemällä osakkeenomistajia, valvojia ja veronmaksajia – sillä nykyisin he kantavat todelliset riskit.”

“Aina joskus minusta tuntuu, että rahoitusmaailma reagoi kriisiin aivan kuin moottoripyöräilijä vähältä piti -tilanteeseen. Ensin veressä on huima adrenaliinipurkaus, kun onnettomuudelta vältyttiin, ja sitä seuraa valtava shokki, kun tajuaa miten olisi voinut käydä. Mutta matka jatkuu, ja sitä mukaa kun tapahtumapaikka pienenee taustapeilissä, alkaa uskotella itselleen, ettei mitään hätää oikeastaan ollutkaan. Muistot hämärtyvät, ja asioita alkaa jopa tallentua muistiin väärin – eihän se oikeastaan ollut edes lähellä…”

“Mutta tässä sitä ollaan: nyt kaikki on taas business as usual. Enää ei ajatella, että ’tämä oli viedä meidät tuhoon’. Nyt ajatellaan: ’Tästäkin selvittiin.’”

Suomentanut Mari Janatuinen
Sivuja 264

Keisari Aarnio, Minna Passi, Susanna Reinboth

Keisari_Aarnio

On se vaan aika uskomaton tarina. Jos joku olisi kirjoittanut tästä romaanin, olisi se varmaan siirtynyt suoraan kustantajan Trash-arkistoon epäuskottavana. Ja mitä kaikkea Aarnio on oikeasti näiden vuosien aikana touhunnut…

Kirja ei tämän enempää esittelyjä kaipaa. Jos aihe kiinnostaa vähääkään, on syytä lukea tämä kirja.

Aarnion tapauksesta on tekeillä myös tv-sarja.

“…olisin toivonut, että tutkinnassa olisi tullut jotain Aarnion syyttömyyttä tukevaa.”

Sivuja 385

Vakaasti harkiten, Seppo Jokinen

Vakaasti_harkiten

Kun Suomen dekkarikirjallisuuden A-sarjasta tulee uutta materiaalia ulos, niin ei silloin enää liitytä mihinkään varausjonoon, vaan tilataan tuotteet ennakkoon.

Seppo Jokisen uutuus lähtee liikkeelle, kun uimarannalta löytyy mies naskali niskassa. Nopeasti sitten löytyykin oletettu epäilty. Lukijalle tämä epäilty tosin jo tuli selväksi ennen komisario Koskista. Tilanne kuitenkin mutkistuu ja Koskisen kesälomakin saa lopun kesken kaiken. Onko telkien takana sittenkin väärä mies?

Perusvarmaa laatukamaa, joka ei petä lukijaansa. Tykkäsin tästä jopa enemmän kuin Jokisen edellisestä Rahtarista.

Yksi epäkohta kirjassa kuitenkin on: vankilan kuntosalilla käytetyt painot ovat kovasti alimitoitetut liikkeisiin nähden 🙂

“Myrtsi keräsi kokoon kaikki ihmisen rippeet mitä hänestä enää jäljellä oli. Hän hidasti askeltaan, heilautti ystävällisesti kättään ja pakotti suustaan kaksi lausetta. Umpivalheita kumpikin.”

Sivuja 365

Voittoja ja valheita, Tyler Hamilton, Daniel Coyle

Voittoja_ja_valheita

“Armstrong oli avaintekijä “hienostuneimmassa, ammattimaisimmassa ja menestyksekkäimmässä dopingohjelmassa, jonka urheilumaailma oli koskaan nähnyt””.

Tyler Hamilton kertoo kirjassa dopingin käytöstä ammattipyöräilyssä. Hän oli Lance Armstrongin apukuljettaja ja kirjassa avataan siksi myös paljon Lancen touhuja ja hänen seitsemän Tourin voitoistaan.

Ammattipyöräily on maailman kovin urheilulaji ja siellä, jos missä, on aineita käytetty aina ja varmasti käytetään edelleen. Aluksi UCI ei edes rangaissut kuljettajia, vaikka jotkut jäivät kiinni. Lance Armstrongkin kärähti, mutta asiat haudattiin:
“Vuonna 1999 Lancen annettua positiivisen kortisonitestin asia hoidettiin hiljaisesti Tourin virkailijoiden kanssa ja ratkaistiin lääkereseptillä. Vuonna 2001, kun Lance antoi epäilyttävän EPO-testin Sveitsin ympäriajossa, kävi samoin. Hän tapasi laboratorion väkeä ja kaikki lakaistiin maton alle. Lance käytti järjestelmää – helkutti, Lancehan  oli järjestelmä”.

Melkoista agenttitouhua tuo douppaaminen. Lääkärin kanssa tapaamisia hotelleissa, prepaid-kännykät yhteydenpitoon ja salanimiä. Tour de Francen välipäivinä tehdään aina tarvittavia hoitoja, esim. veritankkauksia ennalta sovituissa matalan profiilin hotelleissa. Tätä kaikkea pystyi tekemään ja silti antamaan testeissä puhtaat tulokset.

Itse seurasin ammattipyöräilyä ja varsinkin Touria melko aktiivisesti juuri tuohon aikaan kun Hamilton ja Armstrong ajoivat huipulla. Siksi kirjassa vilisee ennestään tuttuja nimiä kosolti. Vaikka ei olisi kiinnostunut ammattipyöräilystä, niin tämä on silti erittäin valaiseva kirja huippu-urheilun maailmasta. Suosittelen varauksetta.

Kirjasta voisi ottaa useita lainauksia, mutta tässä muutama:

”Tavaratilassa oli niin iso varasto suoritusta parantavia aineita, että siitä olisi riittänyt useamman apteekin tarpeisiin. Tulliviranomaiset löysivät 234 annosta EPO:a, 82 ampullia kasvuhormonia, 160 kapselia testosteronia ja niin edespäin. Muistan miten minuun teki vaikutuksen, että heillä oli mukanaan hepatiittirokotteita – melko ajattelevaista, kun ottaa huomioon, miten monta ruisketta ajajat saivat”.

“Katsellessani Lancea Tourissa en voinut olla miettimättä, mitä metodeja hän käytti nyt. Tiesin jo aika paljon – arvelin, että kyseessä oli yhdistelmä veritankkausta ja EPO:a mikroannostuksina. Mutta se ei selittänyt kaikkea. Se ei selittänyt Lancen valtavaa kehitystä joka heinäkuussa. Sama toistui joka vuosi. Kuukausi ennen Touria Lance oli melko tavallisella tasollaan. Sitten kahden tai kolmen viikon kuluessa hän siirtyi toiseen sarjaan 3 tai 4 prosenttia vahvempana. Vuoden 2002 Tourissa hänen ylivoimaisuutensa oli melkein hävettävää.”

“Tuntui hyvältä: ponnistin itseni äärirajoille ja pysyttelin siellä, sitten ponnistin vähän lisää.”

“Voittoaika Alpe d´Huezissa vuoden 2011 Tourissa oli 41,21, vuonna 2001 sellaisella ajalla olisi ollut 40:s.”

Sivuja 337

Maaliskuun mustat varjot, JP Koskinen

JP_ Maaliskuu

Maaliskuun mustat varjot on Murhan vuosi -sarjan kolmas kirja, niin kuin nimestäkin voi päätellä. Nyt liikutaan turkistarhauksen ja eläinaktivistien alueella. Kirjassa pienessä cameo-roolissa piipahtaa myös Hämeenlinnalainen alamaailman kirjuri Tapani Bagge. Samalla kolmannessa osassa ratkaistaan jo Bodom-järven surmat.

Takuuvarmaa Hämeenlinna Noir -dekkaria.

Hämeenlinnaan sijoitettu yksityisetsiväsarja tuntuu muutenkin varsin hauskalta, josta ainakin itse pidän kovasti. Sivujuonena olevat päähenkilöiden suvun juonikuviot alkavat kiinnostamaan koko ajan enemmän.

Kyseiset kolme ensimmäistä kirjaa ilmestyivät puolen vuoden välein. Huhtikuuta kuitenkin joudutaan odottamaan ensi vuoden huhtikuulle, jonka jälkeenkin sarja etenee vuosi/kirja vauhdilla. Odottavan aika on taas pitkä. Alamaailmassa tosin supistaan, että seuraavat osat olisivat sivumäärältään tuhdimpia ja viimeiset kolme osaa jopa ruotsalaiskokoa, eli 500+ sivuista mättöö. Ja tämähän kelpaa meille.

Tämä on kirjasarja, joka pitää kerätä omaan hyllyyn – eikä vaan lainatietoihin. Vaikka nykyään e-kirjan lukijat saavat uutuudet ensimmäisinä käsiinsä, niin minä en alkuperäisestä kirjaformaatista luovu.

“Konjakkipullo oli kirjahyllyssä Dostojevskin ja Pasternakin välissä. Kirjoissa oli pölyä, pullossa ei.”

sivuja 240